maanantai 24. marraskuuta 2014

Maanantain terveiset

Terveisiä täältä flunssakodista!
Ollaan kaikki miestä lukuunottamatta nuhassa. Poikia se ei kuitenkaan hidasta ja ovat ihan yhtä tehokkaita kuin normaalistikin.

Tilasin express-tilauksena meille Jotexilta verhokangasta olohuoneeseen. Kankaiden pitäisi olla keskiviikkona noudettavissa ja sitten pitäisi ne ommella vielä ennen ristiäisiä. Meillä on nyt sunnuntaina vauvan ristiäiset ja kalenteri on ihan täynnä siihen asti mitä kaikkea on ennätettävä tekemään. Pidän kyllä siitä että kalenteri on täynnä vaikka  se stressiä aiheuttaakin. Ehkä olen vähän stressiriippuvainen ;)

Päätin jatkaa myös sitä ilmaista sisustamista. Äsken kannoin yläkerrasta tv-tason alas ja pitäisi viedä vaihtokauppana toinen tilalle. Vielä en edes tiedä onko se hyvä ratkaisu :D Nyt kädet ja jalat tärisee, oiva hetki istahtaa sohvalle syöttämään vauvaa.

Hauskaa alkanutta viikkoa!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Lyhtyjä sisälle

Minä, ja varmasti moni muukin on hullaantunut lyhtyihin. Kun ostimme tämän meidän talomme syksyllä 2011, leikkimökin kuistilla roikkui kaksi kaunista lyhtyä. Turvallisuussyistä ne sieltä siirtyvät varastoon odottamaan parempaa paikkaa. Ja sinne ne unohtuivat. Kolme vuotta myöhemmin penkoessani varastoa ne kauniit valkoiset jo ruostuneet lyhdyt osuivat silmiini.



Mietin aikani kuinka niitä tuunaisin. Päädyin lopulta tekemään niille en mitään. Miksi kaikkea pitäisi jotenkin tuunata? Pidänhän niistä jo juuri tuollaisina.
Näin vähälumisena ja ankeana iltana sytyttelin ympäri olohuonetta kynttilöitä ja lyhdyt pääsivät valaisemaan takan päälle.


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Vaihtelu virkistää

Katsoin taas muutaman jakson Suomen kaunein koti-ohjelmaa ja taas hirmuinen hinku olisi päästä shoppailemaan kotiin kaikkea uutta ja kaunista. Eikä tämä joulun tulo auta ollenkaan kun lehdet pursuilevat ihania ideoita.

Olohuoneessa meillä on todella hämärää ja siihen kaivattiin muutosta. Mutta kuinka sisustaa ilmaiseksi? Huonekalujen siirtely ei vaadi penniäkään, joten sillä annettiin pika-apua. Harmi etten tajunnut ottaa ennen-kuvaa.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Ristiäiskortit


Näitä olen tehnyt nyt toista viikkoa. Ei kannata pelästyä,  työn määrä ei oikeasti ollut suuri, mutta minun askartelulle saamani aika ei ollut kovin valtava päivisin. Toki askartelin näitä samalla kun pojat piirsi tai muuten viihtyivät. Tyttö ei kuitenkaan suonut äidilleen kovin montaa luovaa hetkeä ;)
Idean sain nettiä selaamalla ja mieluisan korttimallin löydettyäni sovelsin sen vastaamaan niitä tarvikkeita mitä kotoa löyty;
-kartonkia
-liimoja
-koristenauhoja







Pientä haparointia ja harha-askelia, sitähän se yleensä on. Lopulta valmistui varsin kelpo kortit.

Vilautus

Seuraava ja hyvin jouluun sopiva projektini on torin löydökseni tuunaus. Tässä vilautus lähtötilanteesta. Sen voin vinkata, että osiksi menee. (Se olikin odotettua nätimpi alkuperäisessä kokoonpanossa, raaskiiko sitä edes purkaa..?)

Vaaleanpunaista

Ikean reissulta mukaan tarttui vaaleanpunaiset tuoksukynttilät. Nyt kun meidän perheessä on pieni tyttökin, voin sillä varjolla laittaa "tyttövärejäkin". Meidän makuuhuoneeseen ne tulivat. Muuten valko-harmaa-mustaan sisustukseen sopii vaaleanpunainen mielestäni erinomaisesti. Kuvat on huonot kun ne on puhelimella räpsityt.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Pitkästä aikaa

Onpas vierähtänytkin jo tovi, kun viimeksi olen tänne käynyt päivittämässä. Ei sillä, että aikaa muutenkaan olisi kovin paljon itselle ja käsitöille riittänyt. Huomenna ajattelin hieman saada taas ideoita toteutumaan ja jokusen kuvankin otettua.

Tänään kävin noutamassa tori.fi löytöni ja samalla pyörähdin ikeassa. Mitään ei pitänyt ostaa, mutta harvoin noilta reissuilta tyhjin käsin palaa. Meidän makuuhuoneeseen ostin tunnelmaa ja väriä tuomaan kynttilöitä, pojille pari uutta lelulaatikkoa kun oli niin herkulliset uudet värit siellä. Jäi vähän kaivertamaan,  etten ostanut niitä enempää. Ehkä poikkean vielä niitä noukkimassa jos ristiäisiinkin tarvii jotain hakea. On niissäkin hommaa. Kutsuja olen ideoinut jo pari viikkoa ja toteuttaa tarvisi, että lähtevät matkaankin hyvissä ajoin.

Huomenna palaan kuvien kera. Nyt kömmin peiton alle. Hyvää yötä!