lauantai 27. joulukuuta 2014

Siivouspäivä

Tänään palattiin normaaliin arkeen ja on siivoiltu sekä tehty jotain rästihommia. Lauantai meillä on perinteisesti ollut karkkipäivä, mutta nyt lapset on syönyt kolmena perättäisenä päivänä karkkia ja sen kyllä huomaa. Omat hermot on ihan riekaleina ja lapset kiukkuisia ja hyperaktiivisia. Joten tänään skipattiin herkuttelut.

Katsottiin yhdessä poikien kanssa niiden huoneesta leluja pois. Osa menee roskiin,  osa kirpputorille ja osa sitten varastoidaan odottamaan seuraavaa leikkijää.

Sain vihdoin kaikki joululahjat laitettua paikoilleen ja koti on heti rauhallisemman näköinen.

Nämä pääsivät paraatipaikalle juuri siivottuun vaatekaappiin.

Tällainen nostalginen lahja oli paketoitu neidille. Se joutuu vielä jonkin aikaa odottamaan keinujaa. 

Siskollani ja minulla oli pienenä samanmoinen. Haluaisin ehkä maalata tämän valkoiseksi, mutta emmin vielä. 

Materiaalijoulu

Niin. Tänäkään jouluna ei pitänyt ostaa paljon paketteja.

 Ja kuinka siinä taas kävi näin? Joulusta on tullut, jo pitkän aikaa sitten, niin materialistinen juhla, että ihan ottaa välillä päähän. Mutta pakko myöntää, että itsekin joululahjaostoksilla hurmioiduin siitä ajatuksesta kuinka ihana tunne on antamisen ilo. Onnekseni olin tehnyt kuitenkin listan lahjoista etukäteen ja noudatin sitä kohtalaisen hyvin. Ihan kaikilta se sama ei tainnut sitten onnistua. Ensi jouluna on pakko skarpata, muutenhan nuo lapset odottavat joka joulu isoa röykkiötä lahjoja. Toki tuossa pinossa on 9 hengen lahjat, mutta silti.

Mieluisia paketteja tuli kuitenkin kaikille. Lapset nauttivat ja sammuivat kuin saunalyhdyt illalla sänkyihinsä.
Kerkesimme miehen kanssa tutustumaan meidän joululahjaamme. Hankittiin wii:lle balance board, että voin kotona jumppailla ja olihan siinä muitakin hyviä pelejä.
Minulle iski jonkin sortin flunssa kuitenkin, joten mies pelasi ja minä tunnelmoin sohvalla uuden valopyramidini kanssa.


ps. edelliseen tekstiin on nyt liitetty kuvat

tiistai 23. joulukuuta 2014

Aatonaaton touhuja


Huomenna se pitkään odotettu päivä, jouluaatto!

Tänä vuonna en koristellut kuin jouluvaloilla kotia ja poikien askartelut ovat ikkunoissa. Piti niin koristella tänä vuonna kun tyttö on vielä pieni, mutta niin se vaan jotenkin jäi. Nyt vähän harmittaa vaikka voisihan sitä kai vieläkin.

Kävimme koristelemassa äitini luona kuusen ja tänään illalla siellä lämpiää joulusauna. Varaslähtö, mutta näin äitini halusi.

Tein vielä viimehetken inspiraatiolla äidilleni, mummilleni ja siskolleni syötävät pukinkonttiin. He saavat kanelimanteleita. Itse en niitä allergian takia voi syödä, mutta ohjeeseen törmättyäni oli pakko saada tehdä.

Kanelimantelit

3 dl manteleita
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl vettä
2 tl rypsiöljyä
4 rkl sokeria
1 rkl kanelia
(½ tl suolaa)

1. Levitä mantelit leivinpaperilla päällystetylle pellille.
2. Paahda niitä 225 asteessa noin 10 minuuttia. Sekoita välillä ja katso, etteivät ne pala. Kun mantelit tuoksuvat, nosta pelti uunista.
3. Sekoita kattilassa hunaja, vesi ja öljy. Kuumenna.
4. Kun neste kiehuu, lisää mantelit. Sekoita ja anna kiehua, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut.
5. Sekoita lautasella sokeri, kaneli (ja suola).
6. Kaada mantelit lautaselle ja kierittele ne mausteseoksessa.
7. Kaada mantelit takaisin leivinpaperin päälle jäähtymään.

Ohje on kopioitu marttojen sivuilta, pääset sinne tästä

Vielä illalla lasten mentyä nukkumaan on paketoitava pari pakettia sekä tietysti koristella lasipurkit joihin nuo mantelit laitoin. Naapurillekin pitäisi kiikuttaa vielä tänään paketti :)
Ulkona on jäähtymässä vaniliafudgekastike, että saan sen vaahdotettua kakun väliin. Teen meille sekä joulupukille kotiin viemisiksi piparikakut. Jälleen kerran kinuskikissa innoittamana. Ohje kakusta täällä.





Iloista joulua kaikille!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Huurretut tuikkukipot

Sain ystävältäni helpon ohjeen kauniiden tuikkukippojen tekoon. Näistä tuli onneksi kauniit niin kehtasi laittaa ristiäisissä pöytäänkin. Edustivat hienosti valoisaan aikanakin, mutta kuten kaikki muutkin kynttilät, illan hämärtyessä olivat entistä kauniimmat.

Tässä teillekin tämä ohje. Vielä ehtii jouluksi :)

Tarvikkeet:
Karkeaa merisuolaa
Vettä
Laseja (tai muita astioita, joita haluat huurruttaa)


Laita lasin pohjalle 2-3cm suolaa. Kaada päälle vettä vain sen verran, että suola juuri ja juuri peittyy.
Anna suolan kasvaa lämpöisessä ainakin pari kolme päivää.
Suola vaatii lämpöä kasvaakseen, takan reunuksella joudutat kasvua. Jos sinulla et ole takkaa, myös lämpökynttilä lämmittää.


Oma lasini oli tuollaisen normaalin juomalasin kokoinen ja suola nousi jo v ylikin kolmessa päivässä takan reunalla. Ylitse nousu ei haittaa, minusta näytti vain kauniilta.






Suolaa voi myös värjätä elintarvikeväreillä eri väristä huurretta halutessaan.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Ristiäiset

Ristiäispäivitys näin pari viikkoa myöhässä.

Ristiäiset sujuivat hyvin. Tyttö nukkui tyytyväisenä koko kasteen ajan eikä herännyt edes pään kasteluun. Etunimen voin täällä kertoa, hänestä tuli Aino.

Lahjaksi hän sai suloisia vaatteita, soittorasian, kaulakorun, pyyhkeena ja äidin silmää viehättävät
perhoskoukut ja kauniin pehmeän koristesydämen.


Ristiäisiin kerkesi myös meidän uudet verhot olohuoneeseen sekä posliininen pöllöperhe.

verhoista vain vilautus kankaasta


Ristiäisiä varten meillä ei kauheasti koristeltu. Pöytään tein tuikkukipot ystäväni vinkistä suolaa kasvattamalla. 
Teen siitä oman postauksensa ehkäpä vielä tänään.


tiistai 16. joulukuuta 2014

Joulu kolkuttaa ovella

Joulu lähenee kovaa vauhtia ja ulkona senkun sataa räntää. Tänäänkin talvihaalareiden päälle oli puettava kuravaatteet.
Pojat ovat viimeistä päivää päiväkodissa tänään ennen joululomaa, joten loput joulupukin apulaisen hommat tehtävä nyt. Lahjat on jo hankittu, vielä paketointi. Miehelleni tein lahjakortteja viimehetken lahjoiksi;
  • Zzzz.. oikeuttaa päiväuniin
  • Niskakipu oikeuttaa 15 min niskahierontaan
  • Vapaudu "vankilasta" oikeuttaa vapaaseen viikonloppuun
  • Peli-ilta oikeuttaa peli-iltaan, jolloin minä tarjoilen
  • Libero vapauttaa kaksi kertaa vaipan vaihdosta
  • Selkäkipu oikeuttaa 40 min selkähierontaan
Nyt vielä hommiin →

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Ristiäiskakku

Ristiäisistä on nyt jo muutama viikko aikaa, josko kerkiäisi jo hieman kirjoittelemaan kuulumisia.

Innostuin helmikuussa tekemään muotokakkuja, joten olihan ristiäisiinkin tehtävä.
En ollut ennen helmikuuta kauheasti kakkuja tehnyt minkäänlaisia, mutta kolme täyttävän poikani toive oli saada Salama McQueen-kakku. Päätin yrittää ja se onnistuikin yllättävän hyvin. Siitä se innostus sitten lähti.

Ristiäisiin halusin vaaleanpunaista ja jotain muutakin tyttömäistä kakkuun. Löysin kinuskikissan sivuilta ohjeet pitsikakkuun ja sellaisen päätin tehdä. Varsinaisestihan tämä kakku ei ole muotokakku, mutta ei myöskään ihan perinteinen.
Työtarvikkeita minulta puuttui ja ne ovat Suomessa älyttömissä hinnoissa. Olenkin varsin ahkera Ebayn käyttäjä ;) Sieltä tilasin perhos- ja pitsimuotit.
Kakku onnistui kohtuu hyvin. Sitä kehuttiin, mutta kyllähän oma silmä löytää ja näkee vain ja ainoastaan kaikki virheet ja epäonnistumiset. Maku oli kuitenkin hyvä ja ulkonäkö omaankin silmään tyydyttävä.



Täytteinä kakussa oli suklaamousse sekä mansikan paloilla paranneltu mansikkavaahto. Ja nam, olihan se hyvää.

Seuraava kakkuprojekti onkin jo mietinnässä. Lupasin tehdä meille jouluksi jouluisen kakun. Menemme aatoksi äidilleni, jonne tulee myös mummini ja siskoni poikansa kanssa. Vielä en ole kerennyt etsimään inspiraatiota, johan tässä alkaa kohta tulla kiire!