sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Suklaa-lakutiikerikakku

Siskoni soitti maailman toiselta puolen ja kyseli hyviä juustokakun ohjeita. Niitä etsiessäni löysin meillekin testiin menevän reseptin; suklaa-lakutiikerikakku! Se kuulosti niin hyvältä, että pakkohan se oli tehdä. Kuivakakkuja en ole ennen tehnyt ja tämä näin ensimmäiseksi onnistui ihan hyväksytysti. Maku oli juuri sitä mitä odotinkin! 
Suosittelen!

Resepti oli Pirkka 12/2015 lehdestä.




Tänään Suomi viettää itsenäisyyspäivää.
Osallistuin paikallisten sotaveteraanien lipaskeräykseen perjantaina.
He ovat uhranneet paljon ja heitä muistetaan mielestäni liian vähän.

"Ilman teitä, selvinneitä jostain sieltä,
puhuisimme nyt vierasta kieltä.
Ilman heitä, joiden ristit ovat puuta,
olis arkipäivä kuudes joulukuuta."

perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulupuu on rakennettu


...joulu on jo lähellä.
Tänään siis lasten kanssa koristeltu kuusi , joka muuten on kirppislöytö 5€! 
Väreiksi valikoitui valkoista ja hopeaa. Tykkään!




Kun oltiin saatu kuusi koristeltua ja hetki sitä katseltu kysyivät pojat saavatko he nyt laulaa. Tämän äidin sydän meinasi pakahtua kahden pienen ihmisen laulaessa suloisilla äänillä "Joulupuu on rakennettu". 
Poikien silmissä paistoi ilo, riemu, ylpeys ja samalla niin harras tunnelma. Oli kaunista!




Pahoittelut huonoista kuvista, nämä puhelimella otetut.



keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Taikataikinan ohje

Taikataikina on helppo ja edullinen muovailumassa, johon ainekset löytyvät usein valmiina kotoa. Taikina on mukava lastenkin muovailla ja vain mielikuvitus on rajana. Taikina on niin suolaista, että kerran maistettuaan lapsi muistaa jättää sen vain muovailuun.

Resepti:
Taikinan valmistus n.5min.

3dl vehnäjauhoja
1,5dl suolaa
1,5dl vettä
2rkl öljyä

Sekoita kulhossa jauhot ja suola. Lisää vesi ja sekoita. Lopuksi lisää öljyä ja jatka vaivaamalla käsin. Taikina on valmista.
Jos taikina tuntuu tarttuvan käsiin, voit lisätä jauhoja. Jos taikina taas on liian kuivaa, lisää hieman vettä.

Tästä määrästä taikinaa tulee n kaksi pellillistä piparkakkumuoteilla tehtyjä koristeita.

Kuivatus: 150C asteisessa uunissa n. 1h.


Taikataikinan muotoilussa vain taivas on rajana. Muotit ovat oikotie onneen, mutta myös käsin muoteilemalla saa tehtyä kauniita ja persoonallisia. Lapsista on mukava muovata erilaisia hahmoja ja esineitä. Paksujen massojen kuivattaminen kestää kauemmin ja ne saattavat saada väriä uunissa.
Taikataikinaa ei ole kuitenkaan pakko kuivattaa uunissa, vaan se kuivuu myös huoneenlämmössä paksuudesta riippuen 1-2päivässä.
Koristeluun voi käyttää ennen kuivattamista erinäisiä muotteja, pitsiliinoja yms. Kuivumisen jälkeen se voidaan maalata vesiväreillä ja akryylimaaleilla.

Teimme lasten kanssa joulukuuseen koristeita ja narua varten painoin pillillä reiän ennen uuniin laittoa.

Joulujuttuja, taikataikinaa

Joulukuu on iloisesti lähtenyt käyntiin vaikka lunta onkin ollut vähän. Alunperin meidän ei pitänyt joulua ollenkaan laittaa, kun vietämme sen anoppilassa. Jostain se tarve kumpuaa, eikä lapset ainakaan yhtään hanttiin laita ;)

Tänään leivottiin, tosin ei piparkakkuja vaikka niin voisi nopeasti luulla.
Kokeiltiin ensimmäistä kertaa taikataikinaa. Joskus päiväkodissa olen sitä itse muovaillut, mutta kunnon muistikuvia ei ole. Joten harjoittelukierrokseksi voisi kuvailla.

Ensimmäinen satsi pääsi jo uuniin. Taikina oli yllättävän riittoisaa.

Halusin kokeilla pitsikuviointia taikinaan. Pitsiliinoja en löytänyt, mutta kakuissakin käyttämääni pitsimuottia pystyin tähänkin käyttämään. 

Hulluus iski ja pakko oli kokeilla miten käy jos tekeekin vähän paksumpia. Täytin muutaman palan palapelimuotista ja nyt jännityksellä odotan miten uunissa käy. T leipoa ja muovasi skoottereita, Vekara-shamaaneja ja matoja. Uuniin pääty sitten yhdessä pyöritelty tonttu. Sitä koitetaan vielä maalata kunhan se on ensin kuivunut.


Minkälaisia jouluvalmisteluja teillä on tehty? Moni on askarrellut itse joulukalenterin. Nyt jo vähän harmittaa että ostin kaupan suköaakalenterit pojille. Ensi vuonna To do-listalle menee kyllä omatekoinen joulukalenteri!

Leikkikeittiö

Tuunaaminen jatkuu. Tällä kertaa vuorossa oli ikean puinen leikkikeittiö. Se on meillä ollut vuoden pihalla ja kärsinyt siellä osin pahastikin. Saatiin miehen siskolta muovinen leikkikeittiö, joka korvasi leikkimökissä nököttäneen.


Lapset valitsivat mieluisan dc-fixin ja auttoivat pesussa. Kuluminen oli odotettua pahempaa ja tajusin heti ettei pelkkä fixi riittäisi. Tähän hätään ei muuta ollut joten sillä mentiin.


Pöytätaso on nyt hyvä ja pinta on aidon näköinen. Lisää joko maalia tai fixiä leikkikeittiö kuitenkin vielä tarvii, joten huomenna on suunnattava keskimmäisen korvalääkärin jälkeen kaupoille.
Leikkeihin se kelpasi silti jo tänään :)

maanantai 16. marraskuuta 2015

Kuulumisia

Taas on aika vierähtänyt etten ole ehtinyt blogia päivittää. Halloweeninäkin piti päivittää meidän koristeluista mm. Verisistä kynttilöistä ja askarteluista kuten lentävistä lepakoista. On meillä ne edelleen esillä, voisi kyllä alkaa suunnata kotia kohti joulua. Töissä olenkin viikon verran jo tehnyt jouluasetelmia ym jouluun valmistautumista. Muutenkin töissä olen kuluttanut itseni aina puhki ja tuntuu ettei kotihommille riitä enää puhtia. Tarvitsee hieman himmailla että jaksaa myös kotona.

Halloweenin jälkeen olen lähinnä vain ideoinut kotona. Ideoita olisi valtavasti mutta budjetti ei vain anna periksi. On niitä pienempiäkin suunnitelmia, mutta nyt ei tunnu löytyvän rahaa niihinkään. Elättelen toiveita paremmasta ensivuodesta mutta yleensähän se menee niin, että kun tulot nousevat niin menotkin nousevat. Loppuvuodelle onkin tehty budjetointi (ja huonolta näyttää). Ja tein elämäni ensimmäistä kertaa lainojen vyörytyssuunnitelman. Yllätyin kuinka paljon sitä rahaa loppujen lopuksi menee pelkkien lainojen hoitoon. Tästä toivottavasti viisastun ja muutaman vuoden päästä olisi enää asuntolaina jäljellä, rahaa (menossa) säästötilille ja mikä parasta, arjessa hieman jousto varaa!

Olen onneksi saanut jotain tehtyäkin. Varastossa on lojunut edellisten asukkaiden pyörillä oleva metallikoriteline, jota hieman maalasin puhdistuksen jälkeen.

Kyllä! Se on pinkki. Se menee pienimmän huoneeseen kunhan saan sitä muutenkin järjestelyä.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Jatkokäyttöä leikkoruusuille

Syntymäpäiväjuhlissa meillä oli kakussa koristeena hempeän värisiä ruusuja. Loput ruusukimpusta pääsi tietenkin maljakkoon juhlapöytään. Mutta mitä sitten kun kukat alkavat tulla tiensä päähän? Loputtomasti niille ei voi leikata uutta imupintaa eikä kukkavirkistekään ihmeisiin pysty. Lopputulos on kuitenkin tämä:

Aina en raaski pöytään kukkia ostaa vaikka niistä kovasti pidänkin. Niinpä muutama niistä pääsi vielä pariksi päiväksi shottilaseihin pöydälle. (Tuli niille laseillekin jotain käyttöä :D)



Irrottelin vain huonoimmat uloimmat terälehdet ja leikkasin varren muutaman sentin pituiseksi. Kivasti piristi keittiön ilmettä vielä muutaman päivän.

1v Synttärit


Hiljaiselon aikana täällä on pienin aloittanut päivähoidon ja 1 vuotis synttäreitä juhlittu. Palasin myös kokonaan töihin ja aikaa puuhastelulle ja bloggaamiselle on ollut vähemmän.

Pikku prinsessalle piti tietenkin tehdä sopiva kakku ja aikani pohdittuani päädyin helppoon pitsikoristeiseen. Noh, yleensä kun ajattelee tekevänsä jotain helposti, asiat eivät menneet ihan niinkuin strömssöössä ;)
Lopputulos oli kuitenkin siedettävä vaikka kakuista ei kahta samanlaista tullutkaan.
Muita vaihekuvia kakkujen teosta ei tullut otettuakaan, joten tähän perään kuvapläjäys pitsikoristeista ja lopullisesta esillepanosta.
Kakkujen välissä oli mustikka- ja vaniliarahkatäytteet.







Yksinkertainen on kaunista(?)

lauantai 8. elokuuta 2015

Ruokapöydän uusi ilme

Tässä jo pidemmän aikaa olen haaveillut ja himoinnut vaaleammasta pöydästä. Ehkä jotain kierrätyslautaa sopivasti harmaantuneena. Uuden pöydän hankkiminen ei nyt olisi kuitenkaan fiksu veto ottaen huomioon, että nykyinen on ehjä ja pienin lapsikin rupee kohta itse heilumaan lusikan ja haarukan kanssa. Naarmuja ja kolhuja pöytä on kyllä kerännyt.

Dc-fixistä innostuttuani ajattelin pöydänkin sillä päällystää. Mutta kolot ja naarmujen urat siitä näkyisi edelleen läpi ja saumakohtakin siihen tulisi. Hiominen+maalaus=iso urakka. Onhan meidän jossain syötäväkin.
Internetin ihmeellisestä maailmasta löysinkin Intyyki-nimisestä verkkokaupasta ihanaa vahakangasta ja siitähän se ajatus sitten lähti! Äidiltä niittipyssy lainaan ja muutamassa tunnissa oli pöytä uuden näköinen.

Projektikuvia en tajunnut ottaa, tässä siis vain lopullisesta tuloksesta:




Kuvien laatu valitettavasti aika heikko. Ehkäpä jossain vaiheessa kunnon kameralla kunnon kuvia. Sellainen kurkistus taloon :)

Mitäs tykkäätte?

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Maalihommia

Viime viikolla isommat lapset oli tädillään Helsingissä ja mulle iski remonttikuume!
Jemmassa oli vielä 5l maalia edellisestä sisäkaton maalauksesta (johon voit kurkata täältä).
Ei muuta kun pienimmän päikkäreiden aikana raivaus meidän makuuhuoneeseen, suojaus ja katon pyyhintä. Enää vain maali ja pensselit varastosta. Ulkovarastosta! Voi vee. Se on ollu siellä maaliskuusta asti, jollon siirsin sen sinne "hetkeksi" pois tieltä.
Olihan se jäätynyt. Olihan se sulanut. Olihan se kuivunut. Vettä sekaan ja kunnon sekoitus ja käyttövalmista? No ei sentään. Pilallahan se oli. Tässä kohtaa otti ihan pikkusen pannuun.

Jonkin aikaa kirottuani päätin seuraavana aamuna suunnata maalikaupoille. Mun "ilmainen" pintaremonttini tuli lopulta maksamaan 115€. (Esim. Kodin terrasta tuotetta löytyy myös edullisemmin, meiltä vain niin pitkä matka vain yhtä tavaraa hakemaan.)

Maalaushommiin päästiin kyllä lopulta. Olin niin onnellinen, että pääsen eroon tuosta mäntypaneelikatosta!
Tässä muutama ennen kuva meidän makuuhuoneesta:
(makuuhuoneeseen pääsi kurkkaamaan myös täältä)

Rappusista makuuhuoneeseen


Rappuset kuvassa vasemmalla reunassa

Rappusia vastapäätä olevasta kulmasta

Ylhäältä rappusiin
Eikö olekin pimeä ja keltainen?
Kuvissa vielä valmistelut hieman kesken.

Kolme kerrosta vaati kunnon peittoon. 3 hikistä päivää siihen meni. Maalasin siis meidän makuuhuoneen sekä rappusten katot. Aikamoinen homma!
Tässä kuvia lopputuloksesta, kuvat otettu illan ilman päivänvaloa:



Alhaalta rappusiin

Makuuhuoneen katosta siirrettiin rukin pyörä valoineen rappusiin.

Todella todella tyytyväinen olen lopputulokseen! Niin valoisa! Ja mökkitunnelma häivytetty. Enää alakerran katot :D
Mitäs tykkäätte?

Maalina oli Tikkurilan Paneelikattomaali, joka ti vaadi lakan hiontaa alta pois. Pysyvyys ja peitto ovat silti erinomaiset! Riittoisaakin tuo maali on! 10l maalipöntöstä ja vielä n. 4l seuraavaan urakkaan. Nyt muistan säilöä lämpimässä! Koostumus on hyvä katon maalaamiseen, sopivan paksua ettei valu, mutta levittyy hyvin! Pisteitä tuo maali saa myös helposta ja kätevästä kannesta! Helppo avata ja sulkea tiiviisti.
Tässä vielä lähikuva lopullisesta maalipinnasta kuivumisen jälkeen:


Tuo maalihan on myös vesiohenteista, joten hajuistakaan ei tarvitse kärsiä. Nukuimme kuitenkin nuo välissä olleet yöt alakerrassa, ihan jo pienimmän takia. 

Suosittelen siis lämpimästi kaikille samaan hommaan ryhtyville tuota maalia! 

Tikkurilalla ei ole osaa eikä arpaa tähän tekstiin.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Miniloma

Päästiin mieheni kanssa viettämään parisuhdeaikaa viikonlopuksi Poriin hotelli Cumulukseen. Lapset olivat mummin ja vaarin kanssa mökillä ja kuinka tekikään hyvää olla ihan vain aikuisten kesken!
Huoneemme oli mieheni mielestä kovin pieni, itse en toivonutkaan sen isompaa. Sänky, telkkari ja suihku. Alakerrassa aamupalabuffet. Ne riittivät meille molemmille! 
Koska kyseessä oli rakkausloma, loma meille kahdelle, ei tullut napsittua kuvia. Itseasiassa mieheni ei suostu olemaan kameran kummallakaan puolella, joten yhteiskuviakaan ei (ikinä) saatu. Niinkuin mieheni sanoi, tärkeimmät asiat muistamme ilmankin.
Hiukan saatan olla eri mieltä, mutta menkööt.

Porissa kun oltiin oli Yyteriin lähes pakko mennä! Ilmatkin suosivat ja hotellilta oli vain n.20min matka rannalle autolla.
Käväisimme kirpputorillakin hotellin lähellä, mutta sieltä ei löytynyt matkaan meille mitään. Huonekaluja siellä oli valtavasti ja jos vain olisi saanut autoon mahtumaan sieltä olisi lähtenyt monet ihanuudet mukaan! Suosittelen paikkaa kyllä jos käytettyjä huonekaluja sieltä suunnalta etsii! Nimeä en kyllä nyt muista, mutta hotellin ja kirpputorin välissä oli vain pieni toriaukea/parkkipaikka.
Tietysti syötiim hyvin ja oikeissa ravintoloissa, piipahdettiin terassilla ja kävimmepä verestämässä taitojamme biljardissakin. Sitä täytyy päästä taas uudelleen pelaamaan.

Lomalta on nyt palattu pyörittämään arkea. Enää vajaa viikko vanhempainvapaata jäljellä! Miten aika onkaan mennyt niin äkkiä. Ja miten minun vauvani onkaan vielä pieni ja äitiä työmaa kutsuu. Jos vain taloudellisesti olisi mahdollista, jäisin vielä kotiin. Suru puserossa täällä ollaan jo.
Mutta vielä nautitaan <3

Tässä vielä loppuun kuva keskimmäisestämme tältä päivältä:

Jake-merirosvo on poikiemme suosikki. Ihana mummi (äitini) teki pojille kaukoputket, silmälaput ja huivit <3

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Vihdoin kylpyhuoneen piristystä!



 Hei pitkästä aikaa! Juhannus on saatu juhlittua ja jotain kotonakin saatu aikaiseksi.

Parasta kesässä kuitenkin ovat kukkivat kukat ja niitä meidän pojat riemuissaan joka päivä maljakkoon minulle tuokin!
Välillä vähän lyhyemmällä varrella, jolloin shottilasi on hyvä maljakko ;) tällä kertaa sain kuitenkin ihan hyvällä varrella.
Onpa meidän keittiönpöydässä komeillut maljakollinen voikukkiakin.

Juhlakattausta varten ostettu kerrosvatikin pääsi pöllyttymästä keskelle pöytää tarjoilemaan hedelmiä. Nuo litteät persikat on meidän tämän kesän juttu!

(huomasitko, että meillä on ikkunaremonttikin tehty!)



Blogger kiukuttelee tänään minulle. Siksi kuvat ovat vähän miten sattuu.

Tässä viimeisimpiä ostoksia meille; kannu (ikeasta) ja tuolla vasemmassa reunassa näkyy pumppupullo käsintiskiaineelle.






Tämän ihanuuden löysin tänään!
Terassin oven viereen kertyy sohvalle, arkulle ja lattialle takkeja niin aikuisilta ja lapsilta. Ärsyttävää! Tämä saa tulla pelastamaan tilanteen ja sopii hyvin lipaston nuppien kanssa  ;)







Mutta asiaan! Vihdoin ja viimein sain käsiini 8 rullaa DC-Fixiä, tumma betoni-kuosilla. Voisin avautua pidemmänkin viestin kaikista ongelmista mitä jo pelkästään rullien kotiin saamisessa oli, mutta jätetään se nyt väliin kuitenkin.

Tässä pari ennen-kuvaa: (pahoittelut sotkusta)
 


Ja tässä! Tässä on valmista ja aah! Minä niin tykkään!










Nyt vaan sormet ja varpaat ristissä, että pysyy!
Tänään illalla pääsee testiin kun suihkukielto perutaan!

ps. tämän ehostuksen hinta oli vain 44€!